2002 2010 2018 2024
Olemme laulaneet yhdessä vuodesta 2002 alkaen. Alunperin lauluyhtyeemme toimi kuuden laulajan kokoonpanona. Vuodesta 2010 eteenpäin jatkoimme viiden laulajan voimin Miia Rasasen lähdettyä kohti uusia haasteita. Vuonna 2018 oli seuraavan muutoksen aika, kun yhtyeemme tenori Ismo Gröndahl otti kesällä uutta suuntaa soitinmusiikin pariin. Syksyllä Ismon tilalla yhtyeemme tenorina aloitti Pekka Saarikivi. Raision seurakunnan kanttori Katarina Engström toimi lauluyhtyeemme taiteellisena johtajana ja sopraanona kesään 2024 asti. Syksyllä 2024 meillä oli ilo saada takaisin joukkoomme perustajajäsen, sopraano Miia Rasanen neljäntoista vuoden tauon jälkeen.
Nimemme juontaa kotikirkkomme suojeluspyhimyksestä, Pyhästä Martista, joka vaikutti kristillisyyden alkuvuosisatoina Ranskassa.
Aktiivisella osallistumisella Raision seurakunnan musiikkielämään ja tapahtumiin olemme vakiinnuttaneet asemamme kokoonpanona, joka on kompaktin kokonsa ansiosta ollut notkeasti ja joustavasti käytettävissä mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa. Arkistosta tietoja vanhoista esiintymisistä. Lisäksi olemme esiintyneet monipuolisesti myös muissa musiikki- ja kulttuuririennoissa niin koti- kuin ulkomailla. Tästäkin lisää arkiston kätköistä.